![]() |
||||||||||
|
EsipuheMikaEL on sähköisenä ilmestyvä symposiumijulkaisu, johon on koottu KäTu-symposiumien esitelmien pohjalta kirjoitettuja artikkeleita. Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen (KäTu) symposiumin verkkojulkaisu on saanut nimensä Mikael Agricolan mukaan. Sen ensimmäinen numero ilmestyi Agricolan 450-vuotisjuhlavuonna ja se kunnioittaa siten osaltaan laaja-alaisen humanistin, kielimiehen ja kääntäjän elämäntyötä. Julkaisu on monikielinen ja saavuttaa kansallisen yleisön lisäksi myös kansainvälisen tutkijayhteisön. Sähköinen julkaisufoorumi takaa myös helpon saavutettavuuden. Verkkojulkaisun toisen vuosikerran artikkelit perustuvat Turussa pidetyn KäTu2008-symposiumin esitelmiin. Artikkeleita on yhteensä 11, ja lisäksi julkaisemme yhden plenaariesitelmän abstraktin. Edustettuna on niin kääntäminen kuin tulkkauskin, viimeksi mainittuun lukeutuu myös viittomakielen tulkkaus. Artikkelien käsittelemät kysymykset heijastavat alojen tutkimuskentän moninaisuutta. Vuoden 2008 KäTu-symposiumissa oli plenaarien ja sektioiden ohella yhtenä työmuotona myös työpajatyöskentely. Artikkeleista neljä perustuu näiden työpajojen alustuksille ja tuloksille. MikaEL tekee omalta osaltaan näkyväksi suomalaista kääntämisen ja tulkkauksen tutkimusta. Tutkimus sai uuden esiintymisareenan, kun ensimmäinen KäTu-symposiumi järjestettiin Turussa huhtikuussa 2003. Virallisina järjestäjinä toimivat Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton opettaja- ja tutkijajaosto (V jaosto) ja Turun yliopiston Kääntämisen ja tulkkauksen keskus. Turun jälkeen symposiumi on järjestetty keväisin Tampereella, Kouvolassa, Savonlinnassa, Vaasassa ja uudemman kerran taas Turussa. Vuonna 2009 symposiumin isäntänä toimii jälleen Tampere. Kiitämme KäTu2008-symposiumiin osallistuneita ja artikkelien kirjoittajia hedelmällisestä yhteistyöstä! Kalle Konttinen Minna Kumpulainen Tuija Luokkakallio |